maanantai 23. elokuuta 2010

21.-22.8. Paimennusta Somerolla

Olin varannut viikonlopuksi paimennuskurssin Somerolle Swedun paimennuskouluun. Kerran pääsin Indyn kanssa lampaille. Jaksoin työstää koiraa. Tosin aloin ihmettelemään miksi tuo seistä tönöttää paikoillaan ja pysähtyy tavattoman helposti. Noh, selvisi aitauksesta lähdettyä jäähdyttelylle, että poika parka oli venäyttäny vasemman jalan lavan alta. Kun lähdin kävelemään myöhemmin aitaukselle päin niin alkoipa peittelemään kipua ja niin oli peitellyt jo viikonlopun ensimmäiselläkin paimennuskerralla.. Onneksi on auto täynnä koiria ja vaihdoin loppu kurssiksi koiran Zagaan.
 En odottanu että tuo lähtis ees kiinnostumaan lampaista. Eikä tuo muuta aitauksessa tehnytkään kuin imuroi p*skaa. Marika kuitenki suostutteli lähtemään isolle laitumelle. Zaga lähtikin tekemään ihan nätin hakukaaren ja päätyikin lampaitten taakse, mutta sinne päästyä 'unohti' mitä oli tekemässä. Loppujen lopuksi se haki kivasti karanneet lampaat ja saatiin kuljetettuakin vähän. Ei se sitte ollukkaan mikään ihan turha tyttö paimennuksessa kun vähän lokeroita pääkopasta kaivelee. ;-)

19.9. mennään taas paimentamaan Somerolle. Josko nyt sitten päästäis ihan Indyn kanssa. :-)







 Kiitos Hannalle kuvien ottamisesta! :-)

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Nollatili avattu!

Olime eilen Nastolan kisoissa satiin agiradalta nolla ja sijoituttiin neljänsiksi!! Agiradalta aika oli 38,75s ja ihanneaika 44s. Hyppyradalta aika 43,30s ja ihanneaika 44s ja ratavirheitä 20.